Olen tässä tovin tuskaillut näiden raskauskilojen kanssa, kun musta tuntuu, ettei ne lähde millään pois, vaikkakin siis 13kg on jo karissut raskausajoista... Pitkän pohdinnan jälkeen päätin liittyä Fitfarmin Superdiettiin, joka alkoi 6.5.13 eli tämän viikon maanantaina.
 |
| Kuva: Google |
Superdietti on tiukka kuuden viikon dietti. Viime vuonnahan olin mukana GoFatGo:ssa ja Litessä. Laihduin muutamia
kiloja ja kiinteydyin todella hyvin. Eli tiedän, että Bullin ohjeet
toimivat, kunhan niitä vain noudattaa pilkulleen...
Ja siinä päästäänkin tämän hetkiseen ongelmaan...
Olin valinnut miesten ruokavalion imettämisen vuoksi ja tarkoitus oli noudattaa sitä pilkulleen... En vain sitten tajunnut, että pienen itkuisen vauvan kanssa se saattanee olla pikkasen haastavampaa... Miesten ruoka-valio on tuntunut aivan liian suurelta minulle. Olenkin sitten mennyt soveltamaan. Olen syönyt osan miesten ohjeilla osan naisten... Olen syönyt pelkästään laihduttavien naisten ohjeiden mukaan aamupäivän ja illat ahminut... Olen tällä viikolla, superdietin ekalla viikolla syönyt päin persettä JOKAPÄIVÄ. Iltaan menessä nälkä on niin suuri, että olen joko ahminut proteiinipatukoita tai sitten niin kuin nyt viikonloppuna, olen paniikissa syönyt karkkia ja sipsiä, koska A) karkit lohduttavat sillloin, kun lapsi huutaa pää punaisena auton takapenkillä eikä hiljene (autonhan pitäisi olla se viimeinen paikka, jossa lapsen saa hiljaiseksi), B) koska en tiedä koska seuraavan kerran saan karkkia, niin paniikissa olen ahminut varmuuden vuoksi varastoon... Todella tyhmää. Varsinkin kun tunnistan itseni täysin tunnesyöjäksi. Väsyneenä ja kärttyisenä syön ihan mitä käteeni vain saan, vaikka se olisi kiellettyä. Perustelen sen itselleni sillä, että olen sen ansainnut, kun jaksan tätä pikkuvauva-itku-huuto-arkea (meillä siis todella itkuinen vauva). Sen lisäksi, että itse stressaan laihtumisestani ja siitä etten laihdu, neuvola jaksaa muistuttaa siitä, että mun "pitäisi nukkua silloin kun lapsi nukkuu" ja "muistaa syödä ja juoda hyvin, eikä missään nimessä saa laihduttaa"... Siinä sitten hieman stressitaso itsellä nousee, kun koittaa miettiä mikä olisi oikein. Noudattaa neuvolan ohjeita ja voida henkisesti huonosti vai liikkua ja laihduttaa ja sitä kautta voida psyykkisesti hyvin, mutta samalla pelätä, että mitä jos se maito nyt sittenkin loppuu... On tää kyllä hirveetä tunteiden tasitelua, kun on ensimmäinen lapsi ja haluaa tehdä kaiken oikein... (lapsihan on siis reilu 3kk:tta ja saa maidostani ilmavaivoja, joten pullloon siirtyminen ei olisi mikään maailmanloppu vauvalle -äidille kylläkin).
Tässä siis haastettaa itselleni kerrakseen...
P.S. Jos tätä tekstiä nyt sattuu lukea muut äidit, niin saa kommentoida ja kertoa oman mielipiteen laihduttamisesta ja treenaamisesta täysimetyksen aikaan...
P.P.S Tähän loppuun laitan vielä SuperDietin aloitusmitat (senttejä lähtenyt viime mittauksesta joka paikasta vähäsen, jei!):
06.05.13 29.04.13 MUUTOS:
RINTA: 88 90,5 (-2,5)
VYÖTÄRÖ: 74 75 (-1)
NAPA: 84 84,5 (-0,5)
LANTIO/PYLLY: 104,5 106 (-1,5)
LANTIO: 99 100 (-1)
REISI: 61 61,5 (-0,5)
HAUIS: 26 26 (+/-)
POHJE: 38,5 39 (-0,5)
PAINO: 68,2 69,8 (-1,6)
Ihan tärkeintä ois mun mielestä (asioista ja tilanteesta mitään tietämättä) olla ihan vähän lempeämpi itsellesi. Enkä tarkoita sitä, että on ihan jees lähteä kauppaan ja ostaa karkkihyllyt tyhjäksi, mutta lähinnä sitä, ettei niitä repsahteluita kannata jäädä hautomaan ja murehtimaan. Ne on ollutta ja mennyttä.
VastaaPoistaItsellä oli myös aikoinaan kauheat omantunnontuskat, kun "laihdutin" samalla kun imetin tytärtä. Laiduttaminen siis omalla kohdalla tarkoitti, että vähemmän pullaa kuin normaalisti. Ja semi-tuoreessa muistissa on se, että itkuisen vauvan kanssa alkaa kaatumaan seinät päälle ja samalla peiliin katsoessa alkaa epätoivo iskeä raskauskilojen kanssa.
Mutta pointtina on se, että sulla synnytyksestä on vain 3kk, joten ei mitään kiirettä minkään kanssa. Vaikka se peili-kuvatus muuta väittäiskin. 13 kiloakin on ihan loistava saavutus kolmessa kuukaudessa. Melkeimpä jotain super-hollywood-julkkis tasoa. Mietipä kuin timmissä kunnossa tällä tahdilla vaikka kaikkine repsahteluineen olet, kun napero on vuoden ikäinen!?! Tsemppiä kovasti! Ja kyllä se itkuisuus ja kätinä siitä häviää, viimeistään kun laps muuttaa pois kotoa. ;)
Kiitos Francesca kommentistasi! Oli eritäin lohduttavaa lukea, että muillakin on tuntuu siltä, että seinät kaatuvat päälle. Ja se on kyllä aivan totta, että voisin hieman löysätä tiukkaa itseni sättimislinjaa. Hieman rennommalla otteella elämäkin tuntuu valoisammalta. Ja eihän se maailma todellakaan romahda yhdestä ylimääräisestä suklaapatukasta. Yritän opetella nauttimaan tästä elämänvaiheesta hieman paremmin ja rennomin. =)
Poista