Huomenta!
Olen huomannut tässä viimeisen reilun vuoden aikana, että aamupala on todellakin se päivän tärkein ateria. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät ole syönyt koskaan aamupalaa, yläasteaikoina tuli vielä koulun lounaskin skipattua, koska sitä luuli, että jättämällä ruokailuja väliin laihtuu parhaiten, mutta eihän se niin ollut...
Pahimmillaan tämä tyhmyys (ei aamupalaa) taisi olla edellisen työpaikkani aikoihin; heräsin klo:5.00 käytin koiran ulkona, kävin suihkussa ja lähdin töihin. Ensin kävelin 500m juna-asemalle, junalla 50km matka toiseen kaupunkiin ja siellä vielä 30min kävelymatka työpaikalle. Olin perillä 7:30 Olin siis ollut jo 2,5h hereillä, tehnyt tavallaan aamuaerobisen, enkä ollut syönyt mitään, juonut vain kahvia ja polttanut tupakkaa. Sen lisäksi olin kantanut läppärilaukkua + vaatekassia, jossa parin pv:n vaatteet. Nälkä pääsi yllättämään aina lounaalla, mutta työni luonteen vuoksi sitä ei ikinä tiennyt koska pääsi syömään, harvemmin kuitenkaan sillloin kuin oli nälkä. Työvuorot saattoivat kestää 10h:sta 36h:iin, mikä tarkoitti sitä, että röökiä paloi ja työtakin taskut olivat täynnä suklaapatukoita. Ja niitä todellakin oli: joka hemmetin taskussa, ja jos ei ollut, työpari kävi hakemassa, sillä he tiesivät, että minusta tulee todella äkäinen, jos nälkä iskee. Sen lisäksi, että suklaan mussuttaminen oli todella runsasta muukin epäterveellinen syöminen lissäntyi valvomisten vuoksi...Sitä olisi saattanut luulla (minä ainakin luulin), että laihdun hyvin, kun en mielestäni syönyt pahemmin, mutta toisinhan siinä kävi. Paino nousi pikkuhiljaa, kärsin kovista vatsavaivoista ja mielialani heittelivät verensokereiden (ja valvomisten) vuoksi erittäin paljon. Silti en vielä silloin suostunut uskomaan, että aamupala on se päivän tärkein ateria...
 |
| Kuva: Googlesta |
Viime vuonna kuin aloitin FitFarmin nettivalmennuksen avulla kuntoprojektini jouduin oikein opettelemaan aamupalan syömistä. Alkuun se tuntui aivan mahdottomalta ja tyhmältä tunkea itseäni täyteen aamulla, kun ei ollut yhtään nälkä (johtuen liiallisesta ruuan mussuttamisesta illalla). Hyvin pian sitä oppi kuitenkin syömään aamupalaa ja iltamussuttaminenkin jäi. Hauskinta tässä ehkä oli se, että vaikka raskausaikana söin mitä sattui ja millloin sattui, enkä päässyt liikkumaankaan, niin aamupuurostani en luopunut. Joka aamu punnitsin aamupuuroni ja lisäsin raejuustot puuron joukkoon, sillä en enään osannut olla syömättä sitä!
Nyt sitten eilen.... huoh... Minulla oli mehukeitto loppu enkä osannut syödä aamupuuroani ilman sitä, joten söin turkkilaista jogurttia marjojen kera. Eli söin kyllä aamupalaa, mutten aamupuuroani. Lounaan aikoihin olin kaupassa, joten ostin sieltä mukaani proteeinipatukan, jottei nälkä iskisi liian suureksi. Mutta eihän se enää auttanut. Söin autossa matkalla kotiin proteiinipatukan, ja kotona menin avaamaan keksipaketin (oli tulossa vieraita katsomaan vauvaa) ja "pakkohan" sieltä oli maistaa... Illall jouduin lähtemään vielä kauppaan, kun olin unohtanut ostaa maitoa ja sieltähän tarttui mukaan pieni TV-mix karkkipussi, jota mussutin silmät ristissä yöllä samalla kun toimin maitobaarina...
Mitä tästä opimme?
1. Mun on pakko syödä aamulla aamupuuroa tai päivä menee pilalle, sillä nälissäni ahmin kaikkea sokeripitoista
2. Väsyneenä itsehillintäni pettää ja ahmin kaikkea sokeripitoista...
Ei siis skipata aamupalaa, pyritään syömään aamupala puuron muodossa, eikä mennä iltaisin, väsyneenä kauppaan, ja jos mennään niin OHITETAAN se karkkihylly!!!
