torstai 14. kesäkuuta 2012

Kiitos ja kumarrus...

Olen joutunut pitämään pidempää trenitaukoa, mitä olen toivonut, ihmetellyt oireita ja vaivoja ja kaivannut salille nostelemaan painoja.
Labratulokset on saatu viime viikolla ja niissä kaikki oli hyvin, silti kummalliset oireet jatkuivat.
Nyt selitys oireille on löytynyt. 
Syytä en näin julkisella foorumilla halua kertoa, ihan vain siksi, että jos joku tutun-tutun-tuttu nyt vahingossa tätä on lukenut ja minut tunnistanut, en halua, että hän möläyttelee asioita eteenpäin.

Mutta tosiaan. Joudun nyt luopumaan tavoitteellisesta treenaamisesta. 
Kesäksi kuntoon -kampanjani jäi nyt hieman tavoitteistani, mutta ainakin opin sen, että työtä tekemällä saa tulosta. Eli, kun tulevaisuudessa voin taas treenata, treenaan täysillä, sillä tiedän kuinka euforinen olo treenaamisesta tulee, kuinka hyvältä itsestään tuntuu, kun huomaa, etteivät vaatteet kiristä ja peilikuvasta näkee, että ihminen voi hyvin....

Tähän kuntoon (ja vielä hieman parempaankin) takaisin sitten ensi vuonna...


Toivon onnea ja menestystä kaikille niille, jotka ovat kanssani treenanneet koko kevään, lukeneet, kommentoineet ja tukeneet minua projektissani. 
Jatkan edelleen teidän blogienne seuraamista. Se, että minulla ei nyt enään ole mitään tuloksellista kirjoitettavaa, ei tarkoita, etteikö salitreenailu ja itsestään huolta pitäminen terveellisin elämäntavoin kiinnostaisi minua enää. 

Edelleen minä olen urheillut ja tulen kuntoni sallimissa rajoissa urheilemaankin. Valitettavasti se ei vain tosiaan ole mitenkään tuloksellista.
 Lenkillä olen tässä nyt käynyt muutamaan otteeseen.  7-8km lenkkejä kävellyt/hölkännyt äitini tai veljeni kanssa. Olen valitettavasti joutunut suurimman osan matkasta kävelemään, huonon olon ja hengenahdistuksen vuoksi. Puntille suuntaan heti kun voimani sen taas sallivat...



Tekstini on kovin  masentuneen oloinen (oikoluin sen juuri).
 En siis ole mitenkään kuoleman vakavasti sairas tai masentunut. Enemmänkin yllättynyt ja tottakai erittäin iloinen.
 Nyt mennään vain uutta, erilaista haastetta kohti ja asetataan uudet tavoitteet syksyä varten ja vuoden vaihteessa katsotaan sitten taas asioita uudestaan, jos silloin pääsisi taas treenailemaan kunnolla ja kovaa...



tiistai 5. kesäkuuta 2012

Epäonni jatkuu...




Voi tätä epäonnea!


Vielä pari päivää olisi liikuntakielto voimassa. Labra-tutkimusten jälkeen, jos kaikki on ok, pääsisin vihdoin salille, mutta...

Eilen sitten töissä rinnassa tuntui epämukavalta kahteen otteeseen. Hieman itseäni siinä monitoroin ja havaitsin muutamat lisälyönnit. Ei siis parane kauheasti rehkiä. Kaiken lisäksi olen saanut kesäflunssan. Nenä on aivan tukossa ja yskittää niin että keuhkoista sattuu. Koko yön yskin ja pelkäsin, että pidän koko työpaikan hereillä... Ja jottei tämä kaikki riittäisi, onnistuin vääntämään polveni töissä. Pääsi polvi vääntymään epäergonomisessa työasennossa. Loppu vuoro menikin sitten klenkatessa!


Voi hemmetti! Nyt on sitten jotkut suuremmat voimat sitä mieltä, etten pääse treenaamaan vieläkään hetkeen. Ärsyttää ja harmittaa niin vietävästi! Melkein tekisi jo mieli itkeä.


Kuva täältä


Koskakohan tämä tästä helpottaisi?!


Olen todella pahoillani, että kirjoitukseni ovat tätä jatkuvaa valitusvirttä, enkä ole päässyt jakamaan treenejäni teidän kanssa.


Toivottavasti epäonneni jo pian loppuisi...



Kuva täältä   



perjantai 1. kesäkuuta 2012

Liikuntakielto jatkuu...

Tässä ei ole nyt paljoa päivittelyasiaa liikunnan saralta, sillä liikuntakieltoni jatkuu edelleen.

Kävin eilen lääkärintarkastuksessa. Vointi oli parantunut, mutta lääkäri käski jatkaa lääkekuuria vielä viikon, jonka jälkeen tarkistetaan labra-arvoja. Jos viikon päästä on kaikki ok, niin liikuntakielto päättyy.

Hivenen on tylsää, kun hinku salille olisi kova, mutta yhtään ei nyt sitten uskalla riehua, ettei tule mitään ylimääräisiä vaivoja. 

Kävin kyllä tänä aamuna äitini kanssa kävelylenkillä, sillä hänen uudessa sykemittarissa ei ole footpodia, eikä hän näin ollen saa mitattua matkan pituutta. Hän pyysi, että tulisin hänen matkamittariksi. Kävelimme rauhallisesti ja juttelimme tyttöjen juttuja. Lenkin pituus oli 7,3km ja aikaa siihen meni 1h 20min, eli vauhti ollut todella verkkaista. Ihanaa oli, kun pitkästä aikaa pääsi pihalle raittiseen ilmaan ja seurakin oli aivan mahtavaa. Vointinikin pysyi ihan hyvänä, sillä syke ei noussut kuin kerran yhdessä ylämäessä 140:en.