maanantai 18. marraskuuta 2013

9 kuukautta

Heissan!

Mulla on ollut tässä puolen vuoden totaalihijaisuus blogin kirjoittamisen suhteen. Vauva-arkeni ei ollutkaan aivan sellaista kuin olin kuvitellut. En jaksa edes tähän listata sitä huudon määrä ja kaikkia eri syitä miksi meillä on huudettu. Voin vain todeta, että koen viettäneeni äitiysLOMAA vain viimeiset 2 viikkoa...


Kuva: Google

Nyt, kun minulla alkaa olla vihdoinkin päivässä myös omaa aikaa (lapsi nukkuu vihdoin päiväunia), niin olen järkytyksekseni todennut, että maagiset yhdeksän kuukautta on jo kulunut!?! Maaginen siksi, että olin kuvitellut, että, jos raskauskilojen kerryttämiseen menee yhdeksän kuukautta, niin ne myös lähtee imettämällä yhdeksässä kuukaudessa... (niin ei tainnut käydä). Olen myös nyt lopettelemassa imettämistä ja sen kyllä huomaa. Painoni lähti samantien nousemaan, kun imetyskerrat tippuivat yhteen per päivä. 


Kuva: Google


Olen niin täysin tunnesyöjä. Olen ahminut koko kotonaoloajan kaksin käsin herkkuja, koska olen kokenut vauva-arjen erittäin raskaaksi ja sitovaksi. Olen viimeisen yhdeksän kuukauden aikana päässyt 2 x lenkille ilman lasta, kerran body pumpiin ja kerran kahvakuula tunnille (mieheltä aina löytynyt syyt miksei lasta ole voinut  vahtia...). Liikunta on henkireikäni ja siksi ehkä kokenut kaiken sen lapsen sairastelun lisäksi vauva-arjen raskaaksi, kun en ole päässyt liikkumaan. Olen kyllä lapsen kanssa koittanut juosta rattailla, mutta lapsen sairastelun vuoksi sekään ei ole oikein onnistunut. 

Nyt sitten jokapäiväisen herkuttelun vuoksi olen päässyt  82 raskauskilosta 65 kiloon (vime viikolla oltiin jo 64,5kg, mutta imetyksen lopettaminen nosti painoani). Vielä on siis AINAKIN  kahdeksan kiloa ylimääräistä. Niitä koitan nyt sitten päästä tiputtelemaan. Riippuu ihan siitä kuinka paljon mies viittsi lasta vahtia. JA tiedän, ei se liikunta laihduta vaan ruokavalio. Mutta minun kohdalla on päin vastoin. Jos en pääse liikkumaan, syön kiukkuuni.


Kuva: Google


Tuo mietelause pitää kohdallani TÄYSIN paikkansa...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti